Viime tiistainen muutto alkoi lupaavasti, kun muuttomies aamulla soitti ovikelloa ja hyvien huomenien sijaan manasi jotenkin näin: "sata laatikkoa ja kaikki huonekalut...tää homma menee ihan perseelleen". Ilmeni, että poikien kuorma-auto ei mahtunut pihaan joten kamat piti kantaa tihkusateessa noin sadan metrin matka sinne autolle.
Kaikki saatiin autoon ja jopa sijoilleen kotiin. Purkuvaiheessa muuttomiehet torsivat ensin keittiön pöytätason ja pudottivat samaan syssyyn lasin lattialle, eikä kukaan meinannut osata käyttää pölynimuria niiden sirujen siivoamiseen. Myöhemmin havaitsimme nojatuolin jalkojen raapiintuneet aivan kauheaan kuntoon ja ruokapöydän kuudesta tuolista puolet oli pyöritelty pitkin pihaa siihen malliin, että ne ovat entisiä. Muuttomiehen ei varmaan tarvitse olla ihan ruudinkeksijä, mutta olisiko jonkinlainen asiakkaan omaisuuden kunnioitus mahdollista?
Heitin noista särjetyistä kamoista rekkulaa muuttofirmaan ja vastaus tuli nopeasti: eivät he korvaa, meillähän on kotivakuutus. Kokeillaan nyt sitten mitä vakuutusyhtiö niistä sanoo. Muuttofirman omistaja oli sitä mieltä, ettei kotivakuutuksen omavastuukaan jäisi heidän piikkiinsä, mutta tästä olen vahvasti eri mieltä. Jonkinlainen aiheuttajavastuu lienee edelleen olemassa. Jäi aika paska maku tuosta muuttohommasta. Eikä palvelumuutto pelannut nytkään aivan täydellisesti, vaikka suoritus oli huomattavasti viime kertaista parempi. Tästä on kuitenkin vielä matkaa siihen ideaan, jolla palvelumuuttoja on markkinoitu "lähde lomalle ja me muutamme puolestasi". Paskan marjat. Pitäisi olla "tee saatanasti hommia ja me särjemme tavarat puolestasi".
Hellholesta oli kuitenkin kiva päästä kotiin. Jääköön reissun varjopuoliksi rikottuja huonekaluja ja älytön määrä tavaroiden siirtelyyn käytettyä omaa aikaa, mutta tuo sijaisasuminen vitutti ihan koko ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti