Sata muuttolaatikkoa odottaa pakkaajiaan, 50 olohuoneessa ja saman verran ulko-oven vieressä kuistilla. Tällä kerralla odotan muuttoa suurella ilolla ja innolla. Pääsemme Hellholesta takaisin kotiin. Palveluiden äärelle, koulun lähelle, riittävän lämmön ja kohtuullisen vedenpaineen jakelualueelle. Ja hei, ei unohdeta maikkarin junioria ja maxia.
Onhan tässä rikastuttu muutamalla kokemuksella. Vuokralla asuminen on yksi. Odotan jännityksellä asunnon lopputarkastusta ja sitä, mitä asunnon vioista vuokranantaja yrittää uittaa meidän piikkiimme. Onko uuni riittävän siisti, entä lattiakaivot? Tullessamme uuni näytti siltä kuin siinä olisi viimeiset kymmenen vuotta paistettu kalkkunoita elävältä. Muistelen lähettäneeni vuokranantajan edustajalle ympäripyöreän viestin "likaisesta uunista", mutta olisiko pitänyt reklamoida voimakkaammin? Pitäisikö ikkunat pestä? Liesituulettimen rasvasuodatin puhdistaa? Onko Paavi katolinen?
Olen kasvanut henkisesti niin paljon, etten enää pidä "oma koti kullan kallis" ja "kotini on linnani" -tyyppisiä lausumia kliseinä ja latteuksina, vaan viisaina ja kaukonäköisinä havaintoina elämästä. Kotiin on ehkä moni kuollut, vaan mikäpä siinä on vaipua ikiuneen oman tuvan rauhassa. Kaukana kavala maailma, vielä kauempana kamala Hellholen sijaisasunto, kuten muuan Aleksis Kivi tapasi sanoa kulta-aikoinaan, ennen deliriumharhoja ja concordia helveteä.
Otsikko ei ole lainattu Aleksis Kiven ajatuksista, vaan Rakham Punaisen Aarteesta, jossa se istutettiin kavaljeeri Francois de Haddocin suuhun. Kelpo kavaljeeri oli tuon huudahtaessaan kaukana kotoa Moulinsartista. Näin klassikkokirjallisuuskin on puolellani tässä kodon, uskonnon ja isänmaan ylistyksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti