tiistai 23. elokuuta 2011

Kosteuskartoitus

PK-Kuivaus kävi tänään tekemässä kosteuskartoituksen vakuutusyhtiötä varten. Ennen saneerausta kosteudet mitataan vielä uudelleen ja todennäköisesti rakenteita hieman purkaen.

Parketin reuna-alueilla on kosteutta, samoin keittiön laattalaminaatin alla ja yhden varaston muovimaton alla. Muuratut seinät ovat suhteellisen kuivia, mutta aivan seinien alaosissa oli paikoin kosteutta. Levyrakenteisten seinien kohdallakaan ei ole pahasti märkää, mutta puiset alajuoksut pitää kuitenkin varmuuden vuoksi purkaa näkyville, kuivattaa ja desinfioida. Lattiavaluun porataan myöhemmin muutama reikä, jotta päästään mittaamaan alapuolelta kosteudet.

Kosteuskartoittaja epäili saneerauksen kestävän kokonaisuudessaan jopa muutaman kuukauden. Ilmeisesti tässä tulee muutto tilapäisasuntoon ja sitten jouluksi kotiin. Voihan v....

Päätimme saman tien, että kevällä saneeraamatta jäänyt sauna ja kylpyhuone laitetaan alakerran remontin aikana myös kuntoon, kun kerran edessä on joka tapauksessa evakkoretki. Tarkoitus oli tehdä nuo myöhemmin, mutta nyt saadaan sitten mökki kerralla kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti