keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Paistaa se päivä risukasaankin

Täytyy nostaa hattua Kvikin asennuspalvelulle, joka kävi oikaisemassa keittiön kaapit, ovet ja tasot. Kaksi jeppeä teki puoli päivää töitä, ja PK-Kuivauksen jäljet saatiin siistittyä.

Kvik osoitti taas sen, että muissa Pohjoismaissa osataan jälkimarkkinointi huomattavasti kotimaisia puulaakeja paremmin. Aikaisemmin minuun on tehnyt vaikutuksen Gigantin ja Ikean helpot takuu- ja palautuskäytännöt. Kvikistä tuli ensin työnjohtaja katsomaan mitä korjataan, sitten korjaukset vahvistettiin sähköpostitse, tehtiin aikataulussa ja lopuksi tuli vielä sähköposti, jossa varmistettiin sovittujen korjausten asianmukainen suorittaminen.

Kaiken tämän hyvyyden jälkeen on ikävä huomata, ettei pakastin toimi vieläkään. Korjaaja tulee ensi viikolla. Katsotaan olisiko kohta jo syytä panna koko laite vaihtoon.

Vesivahinko jättää jälkensä. Näimme vaimoni kanssa peräkkäisinä öinä hyvin samankaltaista unta vakavasta kattovuodosta. Vaikka vahinkoasian käsittely on varmasti karaissut ja kasvattanut minua ihmisenä, en ihan heti halua uutta karaisevaa ja kasvattavaa prosessia - tekisi se minusta kuinka tahansa hyvän ihmisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti